Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Vaippapyykkiä

Foorumeita lueskellessa ja kavereiden juttuja kuunnellessa on tullut sellainen tuntuma, että aika helposti vaipanpesu luiskahtaa hullunkuriseen suuntaan. Syitä lienevät hajuhaitat ja alitajuinen eritteiden pelko. Itse pyrin pesemään täysiä vaippakoneellisia parin-kolmen päivän välein. Pesen vaippoja myös yhdessä vaaleiden vaatteiden kanssa. Vaipat pyörivät yleensä 60 asteen pikaohjelmassa, joka kestää tunnin. Uudet vaipat esipesen 40 asteessa, välillä pesen likaisetkin alemmassa lämpötilassa ja ihan puhdasta tuntuu tulevan. En käytä esi- tai jälkihuuhteluita. Pesuaineena meillä on nestemäinen Erisan tai MiniRisk, annostus on noin 1/2 - 2/3 pullon ohjeannostuksesta. Ainakaan vielä en ole bongannut sekä ympäristö- että allergiamerkittyä nestemäistä pesuainetta, joka on kotimainen, edullinen ja tehokas eikä sisällä yli viittä prosenttia saippuaa. Kertokaa ihmeessä, jos jostain sellainen löytyy. Tahranpoistoon käytän ensisijaisesti sappisaippuaa. Pesupähkinöille nauran makeasti. Huuhteluainetta en käytä vaipoille ollenkaan. Sähkö meille ostetaan Tampereen Sähkölaitokselta, väriä en ole kysynyt. Alkuun meillä leijaili pissavaippojen aiheuttama jokseenkin eläimellinen lemu. Nyt se on poissa, kun käytetyt vaipat säilytetään Myllymuksujen isossa, tarralla suljettavassa vaippapussissa tai kannellisessa ämpärissä, jonka kanteen tipautan vielä tarvittaessa teepuuöljytipan.


Pienennä kestovaippojen rasitusta luonnolle:
*Huuhtele kakkavaipat kylmällä vedellä, pissavaippoja ei tarvitse huuhdella ennen pesua lainkaan
*Älä liota vaippoja
*Pese niin täysiä koneellisia kuin vaipan puhdistumisen kannalta on järkevää
*Käytä luonnonmukaisia ja ympäristömerkittyjä pesuaineita
*Vähennä pesuaineen määrää ja huuhteluainetta
*Käytä vain harkiten lisähuuhtelua, esipesua ja 90 asteen keittopesua
*Narukuivaa ja hyödynnä kaunis sää tahranpoistossa (kakkatahrat haalistuvat auringossa)
*Käytä vihreää sähköä
*Uutta pesukonetta hankkiessasi osta A -energialuokan pesukone
*Kierrätä vaipat uudelle käyttäjälle niiden jäätyä tarpeettomaksi

Lähde: Kestovaippa -lehti 2/2010

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti