Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 26. marraskuuta 2012

Black Modalla on ysmyt!

Voi että, tätä olen niin odottanut. Black Moda pitää joulukuussa ysmyt, ma-pe 10.-14.12. klo 11-19 osoitteessa Erkkilänkatu 11, Tampere. Sisään Ysmyilemään pääsee PMK:n talon sisäpihan perimmäisestä nurkasta, siis sieltä parkkipaikan perältä, siellä lienee opastus, koska reitti siitä eteenpäin kolmanteen kerrokseen näyttää tosi sokkeloiselta. Maksuvälineenä käy vain käteinen.

sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kivaa villavaatetäydennystä

Kävin Kivat:n tehtaanmyymälässä Lahdesjärvellä täydentämässä varastoja. Mukaan lähti taas villatumppuja, tällä kertaa myös huopaisia, joissa on puuvillavuori, sekä kaulureita, punainen kypärämyssy tonttulakki ja sormikkaita. Sormikkaat maksoivat 4 euroa per pari, kaulurit 3 euroa kappaleelta, kypärämyssy 3 euroa, tumput 3 euroa parilta ja tonttulakki 5 euroa. Villahaalarit koossa 110 cm on nyt myös kaappiin valmiiksi hamstrattuna, sillä valikoima tuntuu olevan alkutalvesta parhaimmillaan. I -laatuiset haalarit maksavat 29 euroa, kokoja löytyy ainakin 80-130 cm, mielestäni muutamia pienempiäkin oli. Silkkivillahaalareita ja kaksioisaisia villa-asuja näytti myös olevan myynnissä.



sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Reiman tyhjennysmyynti

Ensimmäistä kertaa Reiman tyhjennysmyynti Kankaanpäässä osui niin, että pääsin itsekin siellä käymään. En tietenkään joutanut kanta-asiakaspäivään, joka osui aivan keskelle viikkoa. Siskoni laitoin asialle torstaina ja kävin vielä itse varmistamassa tuloksen perjantaina. Kanta-asiakasillassa meno oli kuulemma ollut todella hurjaa, mutta perjantaiaamuna väkeä oli vain paljon, ei tungokseksi asti, eikä paikalla ollut kuin muutama pillastunut mamma lasittuneine silmineen. Yleinen tunnelma oli leppoisa ja etenemään pääsi myös rattaiden kanssa sekä tehtaan puolella varastossa että tehtaanmyymälässä. Varastossa ei oikein meille ollut mitään kiinnostavaa, mutta tehtaanmyymälässä oli mallikappalehaalareita ja välikausihousuja. Mallikoot ovat 68 cm, 80 cm, 104 cm ja 128 cm, joten lähinnä näitä kokoja vaatetta oli tarjolla. Erityisesti kahta pienintä kokoa poistomyynnissä on paljon, joten pienten vanhemmille voin suositella piipahtamista poistomyynneissä. Poistotapahtumia on 0-2 kertaa vuodessa. 


Reima välikausitakki 104 cm, mallikappale 10 euroa.
Välikausihousut ReimaTec, ei mallikappale, 21 euroa. 

92 cm mallikappale soft shell 5 euroa,  ei malli 104 cm soft shell 15 euroa.

ReimaTec toppahousut 104 cm 17,50 euroa ja pinkit KidProof toppahousut 104 cm 14 euroa.
Molemmissa on henkselit. KidProof on uusi tuttavuus meille.

Vuoreton ReimaTec mallikappaletoppis eli
välikausihaalari 104 cm, 35 euroa.

ReimaTec toppahaalari, joka ei kai tullut tuotantoon. Tässä on erikoinen
 ompeluvirhe, kaksi saman puolen hihaa, ompelija on kai miettinyt viikon ruokalistaa.
Tästä tulee meille kotikäyttöön ja lumettomalle remuhaalari.

Punaisessa haalarissa on tällainen kiristyssysteemi, erilainen kuin muissa.

ReimaTec toppatakki 28 euroa ja housut 17,50 euroa.

Ihanuus! Meidän ensi talven ykköshaalari,
ReimaTec Annulus 35 euroa.

Mallikappale Annuluksen väriyhdistelmästä, joka ei kai tullut tuotantoon.
Luonnossa ihan kiva väriyhdistelmä kyllä, 35 euroa.

ReimaTec välikausihousut 17,50 euroa.

52 cm pipoja kolme kympillä, kurarukkaset euron pari.
Sadehattu oli jo menossa kuvaa ottaessa. 

torstai 8. marraskuuta 2012

Villahaalarin pikatuunaus

Kivat silkkivilla on mun villahaalarisuosikki. Koko 90 cm on oikein hyvä, mutta eihän isolle tytölle nyt enää terällistä haalaria viitsi laittaa. Nips, naps ja surrur, terät poikki ja resorit tilalle. Sopivaa väriä ei ollut laatikossa, joten valitsin vaaleanpunaiset resorit.



maanantai 5. marraskuuta 2012

Työpaikan joulumyyjäiset

Myyjäisissä noin ylipäänsä ei ole mitään järkeä. Helpommalla pääsisi kun jokainen vain pulittaisi oman osuutensa pikkujouluista. Koska en ole myyjäispäivänä töissä, en leivo. Ompelin kymmenen neuvolakortin koteloa. Toivottavasti saavat edes yhden myytyä. Ohje on Villapata kiehuu -blogista. Kiitos hyvästä ohjeesta!



perjantai 2. marraskuuta 2012

Lahjatoivelista

Tein tuohon blogin reunaan Seelan lahjatoivelistan. Tytöllä ei vielä ole oikein mitään toiveita lelujen suhteen, onneksi. Duploilla leegoilu on juuri nyt in ja pop. Täksi jouluksi on tullut ihania satuaiheisia duploja. Kitara on listalla, koska haluan säästää omani hieman tuonnemmaksi. Kitarasta on saatu jo monet kiistat aikaiseksi. Kerään Seelalle muumimukeja, miksei kulhojakin. Finlaysonin Aappa -tuotteet ovat tytölle mieleen, joten laitoin niitäkin listalle.

torstai 1. marraskuuta 2012

Nimitarroja

Tilasin merten takaa nimitarroja. Toimittaja on Namebubbles.com. Päädyin näihin tarroihin, koska Tarramonsterin tuotteet olivat vähän kalliimpia. Aika hölmöä kyllä, mutta näin on. Toimituskuluja USA:sta tilatessa kun ei tullut lainkaan tällä tilausmäärällä. Otin Seelalle kokeiluun päiväkotipaketin, johon kuuluu 56 kappaletta vaatteiden nimikointiin tarkoitettuja pieniä pyöreitä pesukoneen kestäviä nimitarroja ja 16 kappaletta jalkapohjan muotoisia kenkien nimikointitarroja. Astianpesukoneen kestäviä nimikoititarroja paketissa on isoja kaksi, keskikokoisia 16 ja pieniä 18 kappaletta. Sydämenmuotoisia astianpesukoneen kestäviä tarroja on 16 kappaletta. Hirviötarrat tulivat kaupan päälle. Tilasin kummipojallekin pikkutarroja vaatteiden nimikointiin. Pyysin asiakaspalvelusta, että saisin kummipojan nimellä nuo hirviötarrat, mutta meiliin ei koskaan vastattu ja tarrat tulivat Seelan nimellä. Vähän harmittaa, koska FB -ryhmässään lupasivat että kaupanpäällistarrat saa halutessaan eri nimellä. Tällä hetkellä kaupanpäällistarrat olisi nätimmät, harmittaa siis ehkä vielä vähän enemmän. Käyttökokemuksia laitan sitten kun niitä on.