Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 24. marraskuuta 2011

Niin uniikkia, että

Taas menee hermo huonoon kuntoon, tällä kertaa lastenvaatteiden kanssa. Me&I julkaisi tuossa taannoin uusia vaatteita. Alkusyksyn mallistoon ei tullut haalareita, tähän myöhemmin julkaistuun sitten tuli pöllökuvioiset velourihaalarit. Tuli ja meni. Pöllötuotteet myytiin loppuun hujauksessa, haalarit ensimmäisenä päivänä. Tämä nyt on hieman nurinkurista, koska konseptihan on kotikutsuihin perustuva. Eli ennen ensimmäisiäkään kutsuja kuteet oli myyty loppuun...kuulostaa loogiselta. Itse yritin tilata vaatteita saman viikon perjantaina. Ystävällinen edustaja ne sitten saikin minulle "napattua" lisäerästä. Asiakaspalvelusta 10+. Halusin myös aikaisemman kokoelman tassuhousut ja pöllöbodyn sekä talvibodyn. Tassuhousut olivat loppuneet, mutta sain ostaa myyjän esittelykappaleet. Uudet pöllötuotteet jäivät jälkitoimitukseen ja sain odotella niitä noin kuukauden. Toimituskuluja kertyi yli 10 euroa, koska halusin että tilaamani bodyt toimitetaan heti eikä joskus. Molemmista toimituksista pitää maksaa erikseen, vaikka viive johtuukin toimittajasta. Haalarit olivat priimaa, housuissa taas oli takana tahra. Tahra näkyy edelleen vaatteen ollessa märkä, mutta ei onneksi kuivana. Kuulemma on niin, että kyseisen puljun tuotteet halutaan pitää "vähän uniikkeina", joten niitä tehdään pieniä määriä. No tuskin tehdään pieniä määriä jossain Turkissa. Tuolla uniikkiajattelulla en käsitä mikseivät vaan pistä pystyyn
 nettikauppaa.

Tuttalta tuli jouluksi uusi play with snowflakes -mallisto vauvoille. Pitkästä aikaa kivan näköisiä Tutta -vaatteita, syksyn malliston kuosit lähinnä särkivät silmiä. Vaikka näissäkin on retrohenkistä kuviointia, se ei kuitenkaan aiheuta hylkimisreaktiota. Sopivankokoisten vaatteiden perässä sai taas juosta, mutta enpä juokse enää, koska Tutan tuotteet näyttää saavan nyt Reimashopista. Jes, ei enää ryntäilyä marketeissa isompien kokojen perässä. Pitänee muuten antaa palautetta Tuttalle noista unihaalareista. Kävelevillä lapsilla terälliset haalarit ilman liukuesteitä eivät oikein toimi.

 No, kävinpä myös Lindexin sivuilla. Edellisestä kaynnistä aikaa taitaa olla kuukausi tai pari. Uusia vaatteita oli tullut ja taas kaikki mieluisat oli jo loppu varastosta. Kävin ensin Koskikeskuksen Lindexillä, sen jälkeen soitin Pirkkalaan, Ylöjärvelle ja Lempäälään. Bamsen mekkosettiä ei ollut missään enää koossa 86, Lempäälästä löytyi yksi setti koossa 80. Sen kävin hakemassa pois sitten. Viime vuonna yritin ostaa Lindexiltä pandahaalaria siinä onnistumatta. Nyt haalari on uudelleen valikoimassa, tai siis oli, se on taas ehtinyt loppua. Lisäksi totesin, että Lindexin koon 86 leggarit on liian lyhyet meidän n. 75 senttiselle. Niukkaa mitoitusta?

Kisu, misu, sisu, risu
Seelalla on ensi viikolla 1 -vuotisvalokuvaus ja vaatteiden valitseminen tuottaa tuskaa. Päädyin tähän söpöiseen Olive&Mossin mekkoon, jota ei sitten harmikseni saanutkaan Suomesta mistään. Tilasin sen sitten viime viikolla Briteistä. Toimitus oli supernopea, mutta kas. Siinä on monta pientä ompeluvirhettä ja vieläpä vika kankaassakin, luonnollisesti ihan edessä ! Järki lähtee. En viitsi mitään 30 punnan kolttua alkaa lennättelemään merten yli, joten päädyin antamaan katkeraa palautetta. Nyt täytyy sitten etsiä uusi kolttu viikonlopun aikana jostain. Ärrrr!




sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Näin ompelet verhot keittiöön

Lähde ostamaan kangasta lapsen kanssa Ikeasta. Varmista, että lapsi herää päiväunilta kesken kankaan mittaamisen. Osta 5 metriä kangasta. Mene kotiin ja muista vasta siellä ajatella kankaan kuviota. Totea, että sinulla on noin 50 cm liian vähän kangasta. Tee ajankuluksesi liiasta kankaasta suora kappa. Mittaa se väärin, niin että siitä tulee noin 5 cm liian kapea. Mene seuraavana päivänä takaisin Ikeaan. Osta 2,5 metriä lisää kangasta. Kohdista kuviot ja leikkaa verhot huolellisesti. Silitä ylä - ja alakäänteet. Tee alakäänteestä pidempi, koska kangas kutistuu ensimmäisessä pesussa 4%, ehkä. Käänteestä voit sitten pidentää verhoa tarvittaessa. Ompele ylä- ja alakäänteet toisesta verhosta. Muista sitten, että sivuthan piti myös huolitella. Tuijottele hetki hulpioita ja pura ompeluksesi. Ompele kaikki neljä sivusaumaa. Ompele ylä- ja alkäänteet. Ripusta verhot. Totea, että ompelit toisen verhon ylösalaisin. Päätä ettet välitä. Olet valmis!

Kuvassa näkyy myös keittiön seinän viehättävä väri.