Kaverin vinkistä osuin ilmeisesti vuosittaiseen Crocsien myntitapahtumaan Tampereen Sarankulmassa, Tullin tiloissa. Aikaisemmin olen ostanut Crocseja edukkaasti Mega Sale -messuilta, mutta Tampereelle kyseinen tapahtuma ei ilmeisesti tänä vuonna tullutkaan. Alla omat ja tyttösen ostokset. Lisäksi hamstrasin siskolle, siskon miehelle ja kumipojalla kenkiä. Hinnat olivat lastenkengillä 10 euroa, aikuisten kengillä 10-20 euroa/pari. Seikkailija Dorat ovat tälle kesälle, muut menevät kaappiin odottelemaan ensi kesää. Myös lähiprisma on aloittanut kausialet, jotka toki tulevat tuote kerrallaan, ei kertarysäyksellä. Nyt löytyi ensi kevääksi GoreTex -lenkkarit -40% alesta. Äiti kiittää.
Sivun näyttöjä yhteensä
lauantai 15. kesäkuuta 2013
torstai 13. kesäkuuta 2013
Tuubuhuivi
Ostin uuden ompelukoneen, saumurin ja vielä peitetikkikoneen. Ompelukone on ihana. Saumuri on ihana. Peittaria en ole ehtinyt kokeillakaan. Tänään tyttösen nukkuessa kuumettaan pois kokeilin saumuriani. Tein kahdesta me&i:n "huivista" eli pitkästä ja kapeasta trikoosuikaleesta tuubihuivin. Ja ihana tuli, syksyä odotellessa.
torstai 30. toukokuuta 2013
Kirppis- ja shoppailupäivitystä
Eipä ole aikoihin tullut postattua. Kaksivuotias pitää kiireisenä. Olen ehtinyt kuitenkin lähes tavalliseen tapaan shoppailemaan. Kaksi uutta kivaa kirppistä olen löytänyt. Kirpputori Outolinnusta Kangasalta voitin viikoksi kirppispöydän, siellä on nyt omaa tavaraa myynnissä. Ylöjärvelle on tullut uusi lastenkirppis Into. Muutenkin kirppisrintamalla tapahtuu. Nukkekodissa vaihtuu omistaja ja lastenkirppis Kikapuu Nokialla löi lapun luukulle ilman minkäänlaista varoitusta.
Pyörähdin työreissulla Etelä-Pohjanmaan kautta kotiin ja kävin matkalla Lennolin tehtaanmyymälässä Jalasjärvellä. Lennolissa on valtavat valikoimat ihania sisustuskankaita. Yritän päästä käymään siellä ensi viikolla uudelleen.
Marimekolla oli Ysmyt. En ehtinyt ysmytouhuun mukaan, koska ne olivat Lapsimessujen kanssa samana viikonloppuna. Kävin kuitenkin Virtain Marimekossa Ysmyjen jälkeen löytöilemässä. Ostin varastaoon ensi kesäksi Converset, täksi kevääksi ihanan mustan pallotakin ja kangasosastoltakin löytyi jos vaikka mitä. Ihana kauppa kerta kaikkiaan, suosittelen poikkeamaan Virroilla. Virroilta löytyi myös helmikauppa Helmien talo, joten puuhelmiin meni melkoinen määrä rahaa. Postailen helmistä enemmän, kun on jotain valmista.

Marimekon ysmyiltä trikoota, puuvillabatistia ja resoria |
Lennolin tehtaanmyymälästä verhokangasta, puuvillakangasta, nauha, pitsiä ja tukikankaita. |
Kesämekkonen Kangasalta |
Creamien tunika Ylöjärveltä |
Lingon&Blåbär hame, en muista mistä |
H&M:n hame vetosi jostain syystä. Hämeenkyröstä. |
Farkkucaprit Nukkekodista. |
Lindexiä Puotikuusta |
GAP kids tunika ensi kesäksi Nukkekodista |
lauantai 27. huhtikuuta 2013
Lal lal laa, Lapsimessut 2013
Ihanat lapsimessut on messuiltu. Kiersimme 3,5 tunnissa kädentaitomessut ja Lapsimessut, osan Outlet Exposta ja vähän lähi- ja luomuruokamessuillakin. Ihan mahtava yhdistelmätapahtuma mielestäni. Lastenvaatteita, edullisia kirjoja, aletavaraa, askartelutarvikkeita, käsitöitä, koruja ja hyvää ruokaa. Lapsia emme ottaneet siskon kanssa mukaan, taisi olla ihan hyvä päätös. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan.
Yhden itselleni ihan uuden, ihanan yrityksen löysin messuilta. Muut olivatkin jo enemmän tai vähemmän tuttuja. Samettisydän on Riihimäeltä ja valmistaa aivan valloittavia, romanttisia lastenvaatteita.
Me&I velouriset joogapantsit kummipojalle |
Me&I:n mustat canvakset kummipojalle |
Me&I ostokset omalle kullalle |
Metsolaa, Blaata, Noshia ja Silverjunglea tyttöselle |
Metsolan ihanat Ägg -haalarit tytölle |
Blaata kummipojalle |
Mahtavan ihanat Ikasyrin kangaspaketit, yht. 30 eurolla velouria ja trikoota |
Samettisydämen standi |
Itselleni ostin pitkän trikoisen liivin Nanson outlet -osastolta ja lakuhelmet Elvarilta kädentaitomessujen puolelta. Karkkikoruja olisi tehnyt mieli enemmänkin, mutta pitäydyin kohtuudessa, kerrankin.
Korupaja Helmin standilta kädentaitomessuilta ostin itselleni alpakkalusikkasormuksen. Muuten melko koruton sormus lähti mukaan, koska sinä sattuu olemaan oikeat nimikirjaimet. Tai monogrammi. Useammilla silmillä päädyimme siihen, että tässä 18.9.1947 päiväyksellä varustetussa lusikassa on kaiverrus HR.
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Design on Tampereen Designtori
Kävin Designtorilla Tampereen Pakkahuoneella - luonnollisesti kamera jäi kotiin. Oli hulinaa ja tungosta ja ihania vaatteita, koruja ja sisustustuotteita. Kesken kaiken alkoi ahdistaa, ja poistuin paikalta. Jotenkin tökkäsi, kun ihailin kierrätysmateriaaleista valmistettuja laukkuja, joiden myyjä oli sitä mieltä, että mun pitäisi hankkia sellainen, vaikka mulla on jo varsin uusi, kahdesti käytetty iltalaukku. Uusi pitäisi ostaa, koska juuri sellaista laukkua mulla ei ole. Just. Hmm. Ekologista ajattelua.
Omashopista mukaan lähti Dots -naulakko lapsen omaksi naulakoksi ja Kuopukselta Patalaukun lasten jenkkikassi, joka on tytölle kovasti mieluinen.
Äiti suosittelee: Design on Tampere
Omashopista mukaan lähti Dots -naulakko lapsen omaksi naulakoksi ja Kuopukselta Patalaukun lasten jenkkikassi, joka on tytölle kovasti mieluinen.
Äiti suosittelee: Design on Tampere
lauantai 20. huhtikuuta 2013
Reiman keväinen varastontyhjennys
Kaksi kertaa vuodessa on aidot Hullut Päivät ja myös Kankaanpään omat hullut päivät. Reiman varastontyhjennys loppui tänään. Itse patistin siskon ostoksille VIP -päivänä ja torstaina kävin varmistamassa ettei lopu meiltä ulkovaatteet kesken. Kuvissa olevien löytöjen lisäksi ostin veljen tulevalle vauvalle pari settiä pikkuruisia lastenvaatteita. Seuraava mallikoko onkin sitten 128 cm, eli näiden jälkeen menee vuosia, ennenkuin Reimalta varmasti löytyy ostettavaa. Eiköhän tuolla silti tule käytyä, kenkien ja pipojen toivossa jos ei muuta.
104 cm välikausitakki Ample, 28 euroa |
104 cm välikausitakki, pidempää mallia (Radiate), 28 euroa |
104 cm hienostelusetti, Reima takki Fairie 21 euroa ja ReimaTec housut noin 20 euroa. |
104 cm välikausihaalari Pearl, 35 euroa |
Tourmaline takki ja Tec -housut viime vuoden mallistosta, koko 110 cm, hinta yhteensä 60 euroa |
Lammikko sadesetti 104 cm, 20 euroa |
Retronorsupaita 104 cm, -50% alella |
Tuttan retromalliston velourhousuja -50% |
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Kevään MLL:n kirppareilta
Pitkästä aikaa tuli käytyä kirppareilla, kun MLL:n kevätkirppikset pyörähtivät käyntiin. Ärsyttävällä tavalla ne osuvat päällekkäin, ja kaikki ovat jostain syystä aina samaan aikaan, eli 10-12 tai 10-13. Pirkkalassa olin itse siskon kanssa myymässä ja kauppa kävi todella hyvin. Viime viikonloppuna olin myymässä Muotialan päiväkodin vanhempainyhdistyksen kirpparilla, siellä myynti oli todella paljon vaatimattomampi. Seuraavassa sitten muutamia omia löytöjä kevätkirppiksiltä. Ehdottomasti paras löytö oli vanha nukkekoti viidellä eurolla.
Laura Ashleyn mekko 6 euroa. Länsi-Tampereelta |
Minnimekko 2 euroa, Länsi-Tampereelta tämäkin |
Paita, olisko euron ollut, Koikkarista |
Mekko, 1 tai 2 euroa, Länsi-Tampereelta |
Euron paita Koikkarista |
Muistaakseni Pirkkalasta parilla eurolla |
Euron farkut Länsi-Tampereelta |
Kolmet näitä kahdessa eri koossa, Jonnan Kirppikseltä Lielahdesta, hiekkalaatikkoleikkeihin. |
Espritin farkkucaprit Koikkarista parilla eurolla |
Neljät Mannamaan harkkahousut 12 eurolla. Kuvasta puuttuvat ruskeat pitisomisteiset harkat. Nämä ovat mahtavia. Pirkkalasta. |
Espritin mekko 1,50 Ylöjärveltä |
Euron paita Ylöjärveltä |
Seitsemällä eurolla Bambi -rooliasu Hervannasta. Juuri sopiva täksi vapuksi. |
Sammarit eurolla, Ylöjärveltä. |
torstai 18. huhtikuuta 2013
Muotokielen taaperokyltit
Jos on jäänyt epäselväksi, mikään blogitekstini ei ole maksettu mainos, vaikka linkkejäkin laitan.
Tilasin kokeeksi Taaperokylttejä Muotokielen verkkokaupasta. 2 -vuotias ottaa raivostuttavan nopeasti ritolat, joten koitan ripotella kylttejä reppuihin ja ulkovaatteisiin. Tämä on hyvälaatuisen tuntuinen tuote. Tilasin kummipojalle ja meille yhdet laserkaiverretut kyltit ja lisäksi minikylttejä sekä yhden kaksipuolisen kyltin. Laserkyltti on jo testissä, vinkkaan myöhemmin miten tekstit pysyvät noissa, joihin kirjoitetaan tussilla tai kuulakärkikynällä.
sunnuntai 14. huhtikuuta 2013
Helmee
Olen yrittänyt kaupoista löytää edullisia puisia helminauhoja lapsen leikkeihin. Edullisia, koska ne menevät kovin helposti vielä rikki. Voisin vähän enemmänkin maksaa hyvälaatuisesta, monivärisestä puuhelminauhasta, mutten ole sellaisia löytänyt. Kävin helmiostoksilla, ja aloittelimme tytön kanssa helmiaskartelut edullisilla Tigerista löytyneillä helmillä. Helmet maksoivat euron pussi, kuuteen nauhaan ja kuuteen rannekoruun meni n. 5 pussia helmiä sekä lähes 5 metriä joustonauhaa, jota leikkelin kyllä aika hövelisti. Joustonauhan ostin Helmimerestä hintaan 3,50 euroa. Haen ensi viikolla lisää nauhaa ja teen parit helminauhat itsellenikin. Helmimeressä myydään myös edullisia puuhelmiä, mutta harmikseni valkoiset, tummanpunaiset ja keltaiset helmet olivat lopussa. Niitä ostin Sinooperista.
sunnuntai 31. maaliskuuta 2013
Lastentuolin tuunaus
Ostin viime viikon lauantaina Pirkkalan MLL:n kirppikseltä käytetyn Jyskin lastentuolin. Nuo tuolit ovat - jopa Ikean tuoli - tosi tylsän näköisiä, joten jo ostaessa olin päättänyt tuunata sen. Aikataulusta annan itselleni selkääntaputukset, tuunaus valmistui alle viikko ostoksen jälkeen. Kankaana käytin Finlaysonin poistopäiviltä ostamani palapussin paksua norsukangasta. Väri ei ole oma lempparini, mutten kovin tyyristä kangasta viitsinyt uhrata kokeiluun, tälle kankaalle hintaa tuli noin euro korkeintaan. Hyvä tuli, ja ilman yhtään vetskaria päällisen rakenne toimii. Käytin vanhat pehmusteet, joissa ei ollut tahroja tai hajuja.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2013
Maakunnassa kirppiskierroksella
Kävimme tänään Huittisissa veljeni luona ja matkalla poikkesimme muutamalla kirpputorilla.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli uudehko Kirppis Ellens Nokian Koskenmäessä. Kirpputori on Koskenmäen Siwan kanssa samassa kiinteistössä. Kirpputori on uusi, melkein kaikki pöydät olivat täynnä, mutta mitään ostettavaa ei löytynyt. Lisämyyntinä on Knossoksen oliiviöljyä, oliiviöljysaippuoita ja muuta kosmetiikkaa, sekä kreikkalaisia mausteita.
Toinen pysähdyspaikkamme oli Keikyä. Keikyällä on kaksi kirpputoria, paljon muuta ei näkynyt olevankaan. Kirppis Kauppakulma oli siisti, kirpputorin yhteydessä oli myös kahvila, jossa lahvikupposen sai eurolla. Lasta kiinnosti kirpputorin yhteydessä oleva oleskelutila, vaikka mikään leikkihuone ei ollut kyseessä. Kaikki sohvat piti silti kokeilla. Tein muutaman kivan löydönkin.
Toinen Keikyän kohde oli kirpputori Funnybirds. Myyjää ei näkynyt missään vaiheessa, mikä oli hieman kiusallista. Ostettavaa ei pöydissä nyt minulle ollut, mutta perähuoneessa oli myynnissä nahkapaloja askarteluun 2 euroa/muovikassi. Edullista askartelumateriaalia, mutten jaksanut alkaa henkilökunnan perään huhuilemaan. Lumitöitä ei oltu pihatien osalta lainkaan tehty, joten kirppikselle tulo ja erityisesti pihasta pois peruuttaminen oli aavistuksen liian jännittävää makuuni.
Huittisissa pistäydyimme Kellarikirppiksellä ja SaNi kirppiksellä keskustassa, molemmat siistejä kirpputoreja. Kellarikirppikseltä löysin vanhan säästöpossun ja Sa-Ni kirppikseltä edullisen kangaspaketin. Lopuksi matkasimme hieman kauemmas keskustasta, Salon Suulin kirpputorille, joka on auki vain viikonloppuisin. Kirpputoripöydissä oli vaikka mitä mielenkiintoista ostettavaa. Sunnuntain viimeisen tunnin aikana ei muita asiakkaita juuri näkynyt. Lisäksi kirppiksellä on huonekalupuoli, sielläkin oli jos vaikka mitä aarteita, mutta valitettavasti meillä ei ole nyt sisustuksen aika. Ehdottomasti käymisen arvoinen, erikoinen paikka, suosittelen.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)