Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Uudet yövaipat

Aikaisemmasta blogipäivityksestä löytyy alkuaikojen yövaippaviritelmiä. Silloin en tiennyt paremmasta, nyt tiedän. Seuraavassa tarinaa nykyään käytössä olevista yövaipoista.

Kosteussulullisia vaippoja on käytössä neljää erilaista.  Alla kuvassa ovat musta Neppulan K1 Helemi yhdenkoon all-in-one, pikipallokuosinen Bellapuun kevyt AIO, sienet ja siilit kuosinen Hahtuvahullun yö aio ja Bambootyn mansikkakuvioinen easy nights aio vaippa.

Kosteussululliset yövaipat
Neppulan 1K Helemi aio -vaippa on tilaustavaraa, meidän yövaipassa on tiimaimussa lisäkerros ja mukana kaksi pitkää imuläppää joustofroteesta. Vaippa on melko hintava, mutta on toiminut hyvin. Neppulan ja Hahtuvahullun vaipoissa on "nerokas" säätösysteemi, joka eroaa muista yhdenkoon vaipoista. Neppiketjusäätö ei ole minulle mitenkään erityisen mieluinen, ylimääräinen kangas on hankala asetella nätisti ja vaipan etuosa ryppääntyy hassusti ainakin tällä pienimmällä säädöllä.

Hahtuvahullun yö AIO on teknisiltä ratkaisuiltaan samanlainen kuin Neppulan Helemi, vaipan mallissa kait jonkinverran on eroa, mutta käytössä en ole mitään erityistä huomannut. Hahtuvahullun vaippakin pelittää. Tähänkin muistaakseni otin kaikki mahdolliset lisäkerrokset. Ilman ohivuotoja on toiminut. Molemmissa Helmi/Helemi vaipoissa on sisäpintana coolmax.

Bellapuun AIO:ssa on vain kiinteä mikrokuituimu vaipan rungossa, loput imut sujautetaan täyttöaukkoon. Vaippa on meidän neidille vielä turhan iso, joten se on ollut vähällä käytöllä ja vaatii vielä päälleen villikset toimiakseen. Vaippa on kakkoslaatuinen, tästä kankaasta kun saattaa laminointi irrota. Vaipassa ei ole pesutarroja, mikä on selkeä puute. FOE -kanttaukset ovat jo nyppyyntyneet rumiksi parissa ekassa pesussa. Sisäpintana on coolmax.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä, Bambooty easy nights. Tämä vaippa on oma suosikkini kosteussulullisista. Vaipassa on neljä kiinteää imuläppää, jotka voi asetella joko niin, että peppua vasten tulee luonnonmateriaali tai kuten meillä, polyestermokka. Lisäksi on vuotosuojat ja tässä XL -koossa myös kaksirivinen nepitys. Ainoa hassu juttu vaipassa on kokosuositus. Valmistajan suosituksen mukan Seelalle sopisi M-koon vaippa. Sopiihan se, mutta peppuvako vilkkuu. XL on tarkoitettu yli 13 -kiloiselle, mutta meillä se on ollut ongelmitta käytössä 8,5 kiloisesta. Kasvunvaraa kieltämättä on, mutta koska vaippa pitää, ei sillä ole väliä. Odottelen vesi kielellä uusia kuoseja, joiden pitäisi saapua syksyllä. Meillä on näitä vaippoja nyt kaksi ja pari lisää ajattelin tilata.

AIO-vaippojen lisäksi käytämme myös kaksiosaisia systeemejä. Alla kuvassa on kolme Onnikkaaan yövaippaa, joista pinkki Sulo -mallinen velourvaippa on petite-kokoa, ruskea retropallovelourvaippa Siru-mallia M-koossa ja leijonakuosinen joustofroteinen Sulo myös M-kokoa. Ensimmäisenä hankin tuon petite-kokoisen Villa Villasta, muita tyttömäisiä kuoseja ei silloin ollut tarjolla. Hinta tuntui ostohetkellä kovalta, ja vähän tuntuu vieläkin, mutta koska vaippa vaan on niin hyvä, olen hankkinut niitä lisää. Jos nyt pitäisi valita yksi yövaippamalli, kallistuisin tähän, hyvänä kakkosena tulee sitten Bambooty. Tilasin juuri kolme uutta L-koon Siru-mallista yövaippaa, ovat sitten valmiina, kun M-koko ei enää mahdu. Kaikissa itse tilaamissani vaipoissa on imuläpän materiaalina nelikerroksinen bambuhamppufleece. Huutiksesta huudetussa leijonavaipassa on joustofroteeläppä. Tykkään Siru-mallista enemmän, koska nepit ovat kahdessa rivissä. Sulon röyhelöitä on myös hankala tunkea PUL -kuoren alle.




Kuvassa alarivissä ovat BabeeGreensin hamppuvaippa ja Uni-Nalle. Kumpikaan ei yllä Onnikkaan vaippojen tasolle, mutta kierrossa ovat. Kuvasta puuttuu Apilakuun yövaippa, joka on Onnikkaan veroinen, mutta vaippaa ei juuri nyt taida mistään saada. Hamppuvaippa on niin tönkkö ja ankea, että se on lähinnä varavaippakäytössä. Sen sijaan saman valmistajan lisäimut ovat aivan mahtavia ja käytössä koko ajan.

Vaippakuorina yövaippojen päällä käytämme sekä PUL -kuoria että lyhytlahkeisia villiksiä. Alla kuvassa ovat nykyään käytössä olevat mallit. Luonnonvalkoiset villikset ovat Ruskovillan, pinkit Babyidean HH-Woolit. Molemmat toimivat ekan pesun ja lanoliinituksen jälkeen loistavasti. PUL -kuorista suosikkini on Thirstiesin vuotosuojallinen koon 2 nepillinen kuori, kuvassa oikeassa alakulmassa. Keltainen Muumikuori on huutiksesta, lieneekö kerrran kokeiltu, jälleen ulkonäkösyistä. Flipin yhdenkoon kuoria on kolme. Vaikka niissä ei vuotosuojia olekaan, kuoret toimivat moitteetta. Kesällä olemme käyttäneet kuitenkin enimmäkseen villiksiä, kun muuta vaatetta ei ole yöksi tarvittu. Talvella varmaankin taas PUL -kuoret pääsevät useammin käyttöön.


Yhteenveto: Parhaat yövilliksemme ovat Ruskovillan, paras pul-kuori Thirsties duo, paras kosteussulullinen AIO Bambooty easy nights ja paras yösisävaippa Onnikkaan Siru yövaippa.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Joulunpunaisia mekkosia ja muita kirppislöytöjä

Perusvaatetta meillä on niin kovasti, etten oikeastaan jaksa niitä enää kirpparilta katsella, ainakaan käydä läpi mitään valtavia kasoja. Sen sijaan vähälle käytölle jääneitä kenkiä (Kuomia), juhlavaatteita ja hienompia mekkoja ostelen vastaisen varalle. Kuvassa olevat mekot löysin kaikki Kirpputori Epeleistä Hervannasta, hinnat 1-3 euroa/kpl, kaikki uudenveroisessa kunnossa, Tuttan liivari on aivan käyttämätön. Tuttan sammarit ovat Ikaalisten Kirpputetehtaalta, ei minkäänlaisia käytönjälkiä. Housut joutuvat tosin kaappiin vähintään vuodeksi odottelemaan, koska ovat kokoa 90 cm. Sammareissa on kukkia, näkyvät valokuvassa heikosti.

Ylärivissä vasemmalla Lotta ja Lassi 80 cm, Zalekua 86 cm, alhaalla Kinderit 86 cm, Tutta 80 cm.
Lastenkirjoja ostelen myös, jos hinta on kohdallaan. Lisäksi olen jo jonkin aikaa toivonut löytäväni uudehkoja käsityölehtiä - ja nyt nappasi LA-kirppiksellä Hämeenkyrössä. Ihan kaikkia lehtiä en ostanut, katselin ohjeet läpi ja valitsin mielenkiitoisimmat numerot. Uusimmat lehdet meillä onkin jo kotona. Tuo Tiia Vanhatapion TSI -kaavat sisältävä lehti on kyllä varsinainen helmi.

Prinsessojen satuaarre 4 euroa, Nalle Puh -kirjat 3,5 /kpl, Käsityölehdet 1,50/kpl

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Tiuhtikset

Villahousukokeilut jatkuvat. Neuloin nyt lyhytlahkeiset Tiuhtikset Marks&Kattensin Eco Ull multilla, joka on monivärinen, ilmeisesti poistolanka. Lankamaailmassa oli hyvä tarjous, 1.95e/50 g. Mukavampi mokata edullisella langalla, L -koon villureihin kun menee yli kaksi kerää. Ostin myös Schoppel Wollen Reggae Printiä, mutta koska siitä neulotut pöksyt kustantavat 16.50 euroa, nostan Reggaen puikoille vasta kun tiedän mitä olen tekemässä. Kalliimpia Reggae Ombren sävyjä en raaskinut ostaa, ostohousut tulevat jo edullisemmaksi kuin itse tekeminen.

Tiuhtis -housujen ohje löytyy Kestovaippainfosta. Neuloin vahingossa hiukan pienillä puikoilla, joustimet 3.5mm:n ja sileän 4.0 mm:n pyöröpuikolla. Tällä kertaa tein kokeeksi reikäkerroksenkin, ei ole vaikeaa. Ohje on muutenkin todella selkeä, lukuunottamatta haaran päättelyn kitcheners stitchin selitystä, linkitetyn videon avulla asia kyllä selvisi. Seuraaviin housuihin ei nyöriä tule, ei sillä oikein ole mitään virkaa.

Muokkasin ohjetta seuraavasti: tein ohjeen mukaan kohtaan, jossa haarakiila olisi pitänyt aloittaa. Siinä neuloin vielä 6 krs sileää, yhteensä siis 12 krs. Lahkeisiin neuloin ensimmäisen kerroksen sileää, sitten 14 krs 2o 2n joustinta ja sitten päättelin silmukat. Tein nyt päättelyn vieläkin löysemmin ja hyvä tuli. Valmiit pöksyt painavat 120 g. L -kokoiset housut istuvat hyvin nyt n. 70 cm/9 kg tytön ison yövaipan päälle. Nyt pestyt pökät ovat lanoliinissa, palaan käyttökokemuksiin myöhemmin.

------

Pöksyt toimivat hyvin yökäytössä ja hamstrasinkin jo lisää lankaa tulevia neulomuksia varten.

L -koon Tiuhtikset edestä.

Kuva takaa, yläosa näyttää erikoiselta ekstrakerrosten takia.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Villikset puikoilta

Oliko se niin, ettei meillä käytetä pissalta haisevia villahousuja? Tais olla, mutta jätin varauksen mielenmuutokselle, ja nyt sellainen on tapahtunut. Tällä hetkellä meillä on yhdet Kupukkapajan ohuet villikset, yhdet Ruskovillan lyhytlahkeiset ja kahdet lyhytlahkeiset L -koon HH woolit. Kupukkapajan pöksyt vuoti kuin seula ekassa käytössä, pesin ja lanoliinitin ne, mutten ole jaksanut uudestaan kokeilla. Ruskovillat toimii todella hyvin. HH Woolit hankin Nanun yöshoppailutarjouksesta pari viikkoa sitten, en ole ehättänyt niitä vielä kokeileemaan, kun kuivuivat monta päivää. Ostin suoraan L -kokoiset, kun näyttävät niin pieniltä eikä päiväkäyttöön ole tarvetta. Eikä ne pisuhousut muuten haise. Kovin ihmeellistä, mutta näin se vaan on.

Käsitöistä on ollut melkoinen tauko, sormia syyhytti päästä neulomaan. Huutonetissä on myynnissä todella rumia TSI -pöksyjä, joten odotukset omien kättentöiden suhteen eivät olleet kovin korkealla. Langaksi valkkasin Novitan Puron, koska oikein muuta sopivaa lankaa ei marketeista saa. Huopasta kuulemma joku on käyttänyt, mutta niin paksuja housuja en missään nimessä halua tehdä. Ohjeen metsästin netistä, villikset on tehty Tekstiiliteollisuuden villisohjeella. Ohjeessahan on ihan eri lanka, koko 80 senttiselle. Mitään mallitilkkua en väsännyt, kun en helposti löytänyt ohjeessa mainitun langan tietoja. Eipä minusta moiseen ole muutenkan. Housut neulotaan pyöröpuikoilla, mikä on miellyttävää, ei tule rumia ja painavia saumoja. Neuloin joustimet puikoilla 3.5 ja housuosan puikoilla 4. Ensimmäiset pari kerrosta piti tehdä sukkapuikoilla, koska pyöröpuikolla työ kiristi niin kovasti. Tein alkuperäiseen ohjeeseen muutamia muutoksia. Silmukkamäärän pidin samana, samoin joustinta neuloin ohjeen mukaiset 11 cm. Reikiä kiristysnauhaa varten en kuitenkaan tehnyt, koska en nauhoista tykkää. Housut tulevat yökäyttöön, pysyvät toivon mukaan muutenkin jalassa. Housuosaan tulee ohjeen mukaan ainaoikeinneuletta, joka on (minusta) tylsän näköistä. Neuloin housuosan Nallevaippojen toukkavillahousujen mallia mukailleen, eli yht. 8 kerrosta ainaoikeaa (joka toinen kerros oikein, joka toinen nurin) ja väliin kuusi kerrosta sileää neulosta. Tätä toistin neljä kertaa, viimeisen kerroksen ennen jalanteiden aukkoja neuloin nurin. Housuosalle tuli reilusti enemmän pituutta kuin ohjeessa, ainakin 4-5 cm enemmän. Lisäkerrokset alas taakse on tehty ohjeen mukaan. Lahkeisiin käsketään poimia 16 silmukkaa ja kaventaa yksi pois, itse nostin vielä reunoista 4 silmukkaa ja neuloin lahkeet kaikilla 20 silmukalla. Meidän tytöllä on runsaat reidet, 20 silmukkaa ei ollut yhtään liikaa. Lahkeiden päättelyt tein kahdesti, niin löysästi kuin taisin, silti ne saisivat olla vielä löysemmät.

Lankaa kului 85 grammaa. Nähtäväksi jää kuinka paljon nuo nyt pesussa kutistuvat. Housut on pestävä varovasti käsin ja kuositeltava huolellisesti, Puro huopuu helposti. Lahkeista tuli vieläkin inasen liian kireät, jätän hosut odottelemaan konttausvaihetta, epäilisin reisien silloin jo kapenevan. Muuten näillä muutoksilla housuista tuli passelin kokoiset. 10 cm pituinen housuosa olisi ainakin meidän n. 70 cm/9kg muksulle aivan liian lyhyt. Kannattaa mittailla omalta vaippapöksyltä mittoja ennen neulomista.

Villikset edestä

takana kavennuskerrokset alhaalla näyttävät erikoisilta

perjantai 15. heinäkuuta 2011

Jazzeja ja vähän ostoksia

Työnantaja tarjosi ylättäen liput Porin Jazzeille ja hotellin. Pakkohan siihen oli tarttua. Aurinko paistoi, Tomppa lauleli ja VIP -lipulla jatsailu suijui pienenkin kanssa todella vaivattomasti. Lipun hintaan kuului buffetruokailu, koko illan pöytävaraus, oma terassialue, vesivessat ilman jonoja sekä mahdollisuus myös poistua välillä Kirjuri Areenan alueelta. Ehkä tuon VIP -lipun hinnan voisi itsekin kärsiä, jos jotenkin pystyisi suunnittelemaan elämäänsä yli viikon päähän. Hotellivaraukset ja sensellaiset edellyttäisivät moista.
 
Jatsailijan lakki on serkkupojan vanha, velourmekko kirppikseltä.
Seuraavana päivänä teimme vielä Satakunnan Partiokaupassa mukavia ostoksia. "Mitä vikaa näissä kengissä on?" myyjä kysyi ensin itseltään ja sitten työkaveriltaan. Meni ilmeisesti liian halvalla. Jotain lapsesta ja pesuvedestä mutisivat... Näistä kärsin nyt vähän alle satasen yhteensä. Kuvassa Haglöfsin Gore kävelykengät ja Hanwagin vaelluskengät.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Lastenvaatteiden mitoituksesta

Taas olin ihan huuli pyöreänä lapselle vaatteita ostaessani. Sokoksella sovitimme Seelalle koon 74 cm Reimatecin välikausihaalaria. Se meni kesämekon kanssa juuri, mutta kunnolla varaa vaatteille/konttaamiselle ei jäänyt ja isänsä totesi, että onpa aika lyhyet lahkeet. Lähdin sitten ilman kersaa ostamaan alesta haalaria, ajatuksena oli löytää 80 cm Reiman välikausihaalari. Ja löytyi kyllä, mutta kun vertailin eri kokoisia halareita keskenään, yllätyin kovasti. Erot kokojen välillä olivat tosi pienet. Mittanauhalla mitaten viime syksyn 80 cm:n Reiman vk -haalarin olka-haarasaumamitta oli 1 cm isompi kuin tämän kevään 86 cm haalarissa. Lahkeiden mitassa oli eroa 1,5-2 cm. 86 senttinen haalari oli pari senttiä leveämpi. Näitä mittailin Anton&Ninassa. Jesper Juniorissa taas haalareita verratessa totesin  74 cm:n ja 80 cm:n Reimatecin haalarit aivan saman kokoisiksi. Yritä siinä nyt sitten ostaa oikeaa kokoa, kun edes saman valmistajan vatteissa ei mitoituksessa tunnu olevan mitään logiikkaa. Kai ne haalarit ovat eri mallia, mutta silti kuvittelisin, että kokonaispituus olisi aina sama samassa koossa. Cupcaken ja Ticketin haalareissa oli Reimaan verraten reilusti enemmän pituutta lahkeissa, mutta olka-haarasaumamitta lähes sama. Ticketin haalari oli tolkuttoman leveän oloinen. Ostin lopulta sitten sen Reiman 80 cm:n vanhemman mallisen haalarin. Toivottavasti on syksyllä sopiva eikä aivan liian iso.

Iltapuhteina siivosin Seelan vaatekaapin. Poistin kassillisen pieniä vaatteita ja järjestin vaatteet koon - ei siis kokomerkinnän, vaan todellisen koon - mukaan, ettei jäisi taas vahingossa vaatteita käytämättä. Samalla sitten vertailin eri merkkisten vaatteiden kokoja keskenään. Tässä tuloksia:

Bodyt ryhmiteltynä pituuden mukaan samankokoisiin, pienimmästä alkaen, pituus olka-haara, 1 cm välein:

Riemuli 74/80 cm, Tutta 68 cm, Baby by Lindex 74 cm, Marimekko 70 cm, H&M 74 cm, Duns 80 cm.
*Riemulin Body jäi kaapissa pieneksi, tuplakoko vastaa paremmin pienempää kokoa, jos sitäkään
*Dunsin koot ovat todella pienet, pitää ottaa melkein 2 kokoa isompi kuin mitä lapsi muuten käyttää
*Marimekon Bodyt ovat aika leveitä

Oh Baby London 6-12 kk, Napero 80 cm, Villervalla 74 cm, Tutta 74 cm, Småfolk 74 cm
*Oh Baby Londonin 6-12 kk koko vastaa 74 cm korkeintaan
*Villervallan bodyjen koot vaihtelevat
*Napero on aika lyhyt ja leveä

Benetton Baby 74 cm, JNY Design 74 cm, Villervalla 68 ja 74 cm, Liandlo 80 cm
*Benetton on aika kapeaa, 74 cm on siten mielestäni nafti 74 cm
*Liandlon koot ja mitoitus vaihtelevat, kaksi Liandlon bodya on lyhyitä ja leveähköjä, yksi todella pitkä ja kapea. Liandlon vaatteista osa haalistuu jo ensimmäisessä pesussa pahasti.

Bamse 74 cm (useampi samaa kokoa), Lindex 74 cm, Småfolk 74 cm
*Småfolkinkin koot vaihtelevat
*Bamse-bodyt olivat kaikkia täysin saman kokoisia, miellyttävää

Lindex 80 cm, Geggamoja 74/80 cm, Tutta 80 cm
*Geggamojan tuplakoko vastaa isompaa kokoa. Sivumennen sanoen, inhoan tuplakokoja.

Moonkids 80 cm, Frugi 6-12 kk, Bamse 86 cm
*Frugin bodyt ovat turhan paksuja ja melko leveitä

Duns 92 cm (!), Småfolk 80 cm, Molo Kids 80 cm, H&M 86 cm, Lindex 80 cm

Liandlo lintubody 80 cm
*Piiiitkä ja kapea - todella kapea.

Tutta, Småfolk, Lindex, Villervalla ja Molo Kids vastaavat aika hyvin lapsen todellista kokoa. H&M:n bodyt ovat pieniä ja kapeita, Liandlon mitoitus vaihtelee, Dunsit ovat lyhyitä ja leveitä.


Paidat pienimmästä isoimpaan, nämäkin pituuden mukaan paremman vertailutavan puutteessa:

Katvig 80 cm, Louie & Louis 68 cm, Elle 12kk, Oh Baby London 6-12 kk, Esprit 74 cm (x5)
*Mielestäni vastaavat n. 74-80 cm kokoa

MimPi 74 cm, Ding Dong 80 cm, Inscene 68 cm
*Pienehkö ero edellisiin, edelleen n. 74-80 cm

IdaT 80 cm, Riemuli 74/80 cm, H&M Hello Kitty velourpaita 80 cm, Phister&Philina 74 cm, H&M velour Nalle Puh paita 80 cm
*Vastannee 80 cm

Villervalla 80 cm (lyhyt ja kapea), Esprit 74 cm, Myllymuksut iso apinapainatus 70 cm (pitkä ja kapea), Esprit 80 cm (eroa pienempään kokoon vain +1cm hihoissa)
*Vastannee 80 cm, Myllymuksujen paidassa voi kuitenkin jäädä hihat lyhyiksi. Nyt lapsen ollessa 70 cm paita on turhan pitkä.

Ristomatti Ratia 70 cm
*Leveä, pitkä, mutta lyhyet hihat

Phister&Philina 80 cm, H&M 80 ja 86 cm.
*H&M:n paidoissa on erilaiset materiaalit, isompi koko ribbiä, pienempi melko vähän joustavaa trikoota

Nirppanokka kettupaita 90 cm, JNY design viidakopaita 80 cm
*Nirppanokan paidan pituus on sama kuin JNY:n paidassa, mutta Nirppanokka on kapeampi, hihat paljon pidemmät.

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Uusimmat kirppisaarteet

Kirpputoreja tulee kierrettyä melkein joka viikko. Omia suosikkejani ovat Jankan Kirpputori, Kirpputori Epelit, Puotikuu, L.A. kirpputori ja Kirpputehdas. Torstaina reissasimme Seelan kanssa Poriin asti kummitätiä tervehtimään ja samalla vähän shoppailemaankin. Kävimme Herttuantorin lastenkirppiksillä, kummankaan nimeä en painanut mieleen. Lisäksi hikoilin illalla Sisukas.netin poistomyynnissä.

Sisukkaan hikisestä poistomyymälästä torin laidalta löytyi neljä paitaa ja yksi body. Kirjekuoripääntielliset paidat ja punakanttinen body ovat Oh Baby Londonin, kissapaita Mim Pin ja musta paita Ellen. Taisin muuten maksaa näistä liikaa, maksoin viidestä paidasta. Tai sitten unohdin yhden kuvasta. Oli miten oli, myymälässä oli niin kuuma, että ihan taatusti pystyimme molemmat laskemaan väärin. Hinnat olivat kuitenkin niin edulliset, että eipä tuosta jaksa edes harmistua.


Porista lastenkirppikseltä löytyi käyttämättömät Eccon sandaalit 22 eurolla. Sanna ne löysi, mutta onneksi minä olin joukon isojalkainen, koon 42 sandaalit ovat minulle juuri passelit. Edelliset tuhosin Kilkkeellä viime kesänä. 

 Porin reissulla oli ihan pakko poiketa Pikku-Papoosessa. Melkein onnistuin livahtamaan kaupasta pelkän riisipaperipaketin kanssa, mutta ovella silmiini osui poistokori. Nyt Seelalla on enemmän aurinkolaseja kuin minulla - ihanat Baby Banzin retrot lähtivät mukaan 20 euron hintaan. Linssissä on kuulemma pieni naarmu - en huomannut. Voin kuitenkin taata, että niitä tulee lisää. 

Takaisin Pirkanmaalle. Seelan leluista useimmat on ostettu käytettynä kirppiksiltä. Kuvassa on kaksi Brion pehmoa, vähän kosteina vielä pesukoneen jäljiltä. Mustekala löytyi Ikaalisista, Valas Jankan kirpputorilta. Yhteensä ne maksoivat kolme ja puoli euroa. Fischer Pricen pikkulelut maksoivat Puotikuussa yhteensä viisi euroa. Vasemmanpuoleinen on soivaa mallia, oikeanpuoleinen perinteinen avainnippulelu. 

Muita kuvaamatta jääneitä viimeaikojen löytöjä ovat siististi ommellut, lähes käytämättömät TSI-lisäimut Kirpputori Epeleistä ja Nallen uusi L-koon yövaippa Kirpputehtaasta.

Kuva em. imuista (yksi pesussa) ja vaipasta.