Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 17. joulukuuta 2012

Aina vain Miikkaria

Kauden lopuksi oli vielä ihanaakin ihanampi myyjän malliston huutokauppa. Unipussi menee lahjaksi, Body on juuri nyt sopiva, muut vaatteet menevät kaappiin odottelemaan ensi talvea. Itselleni nappasin pipon.










lauantai 15. joulukuuta 2012

Me&I:n alennusmyynti

Postista saapui ihana vähän yli kolmensadan euron pikku paketti. Me&I:lla on aina kauden päätteeksi ensin alennusmyynti esittelijöiden kautta, sitten tuotteet tulevat 50%:n alennukseen webshopiin, sen jälkeen vielä viikon loppualessa alennusprosentti on 70%. Ihan loppuun saakka ei parane odotella, jos haluaa jotain tiettyä vaatetta ostaa. Tai kuten minä, kaikkea mitä en raaskinut normaalihinnalla ostaa. Kuvasta ei oikein saa asiasta käsitystä, mutta tuotteita on 20 ja lisäksi yksi kaupanpäällinen. Suurin osa on Seelalle koossa 98/104 cm, mutta yhdet housut ja kolme paitaa tilasin kummipojallekin ja kahdet haalarit raaskin vielä ottaa koossa 86/92 cm.  Punaiset  velourhousut ja VIP -lahjan jouduin reklamoimaan, mutta uudet ovat jo matkalla onneksi. Siilipeitossakin on reklamoitavaa, mutta ne on myyty loppuun, joten tyydyn parsimaan sen itse. Ja näin ei tietenkään missään nimessä pitäisi menetellä, mutta miikkarihulluus nyt vain on tällaista. Uusi mallisto ilmestyy onneksi vasta tammikuun lopussa. 




Paketin ehdoton yllättäjä on One medallion dress, joka on lapsen päällä tosi kiva, vaikka henkarissa roikkuessaan (ja allaolevassa kuvassa) näyttääkin tosi tylsältä. 

kuva meandi.fi