Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 2. toukokuuta 2011

Kestovaippoja lainaamosta

Tampereen seudulla Kestovaippayhdistyksen toiminta on juuri nyt melko vähäistä. TSI -iltoja tosin järjestetään, niistä löytyy infoa mm. Kestovaippainfon foorumilta. KVY:n kestovaippalainaamoa hoitaa äitiys- ja lastentarvikeliike Pepino Partolassa. Järjestely on kätevä, sillä vapat voi noutaa ja palauttaa liikkeen aukioloaikoina, eikä tarvitse säätää sen kummemmin aikatauluja kenenkään kanssa. Lainaamosta löytyy kestovaippapaketit NB, S, M ja L -koossa sekä harkkahousupaketti. Paketin laina-aika on 12 päivää. Lainaaminen maksaa 5 euroa, KVY:n jäsenille 4 euroa. Lisäksi lainattaessa peritään 20 euron panttimaksu, jonka saa takaisin palauttaessaan vaipat sovitusti.

Kävin tänään lainaamassa M-koon kestovaippapaketin, lähinnä kokeillakseni kotimaisten valmistajien vaippoja sekä muutamia sisävaippoja yökäyttöön. Paketti on käytännössä iso puuvillakassi täynnä erilaisia vaippoja. Mukana on myös vaippatarvikkeita, pesuaineita sekä ohjeet paketin vaippojen käyttöön. Vaippapaketti on paljon monipuolisempi kuin odotin. Aika harmillista kuitenkin, ettei sisältöjä ole saatu nettiin esille. Korjaan tilanteen nyt M -koon paketin osalta. Seelalla on jo kokeilussa Nallen Finnskog -PUL taskuvaippa !Bamboon taittoimulla. Ilmassa on suuren vaippajuhlan tuntua! Vaipat ovat turkasen kalliita, joten tällainen hieno palvelu kannattaa ehdottomasti hyödyntää.

Tampereen KVY:n vaippalainaamon M -koon paketti


Vaippakuoret
*KVK kuorivaippa
*Imse Vimse organic cotton
*UniKissa velourkuori
*Luxus Muumi
*TSI villavaippahousut

Taskuvaipat
*Mannamaa
*Myllymuksut
*Pikku Hati
*Swaddlebees
*Fuzzy Bunz (vanha malli)
*Apilakuu
*Niikki
*Popix
*Nalle
*Omama
*Hahtuvahullu

AIO:t
*Eemukka luomuvelour
*Rumpsters
*Apilakuu Iisi
*TSI taskulla ja läpällä

Sisävaipat
*Nauhavaippa
*Eemukka bambuläppä
*K-neppi yhdenkoon sisävaippa
*Snappi sisävaippa, froteeta
*Kukallinen TSI sisätasku
*Hemp Hour sisävaippa
*TSI sisävaippa
*Loveybums sisävaippa
*Tiris Retro sisätasku
*Nupsukka sisävaippa
*CuddleBuns Velour sisävaippa

Imut
*Ruskovillan ja Pikku Hatin harsot
*Pikku Hati lisäimu
*Imu-Eemukka
*!Bamboo fold it
*Makeet muksut bambuimu
*Swaddlebees hamppuimu
*Apilakuu bambutaitto
*MannaMaa perhostaittoimu
*Myllymuksut bambutaitto
*Pikku-lizko imu
*mikrokuituimu
*hamppuimu
*TSI imut frotee, frotee-hamppu, hamppupötkö, pari neliöimua sekä kuivaliina fleecestä

Pesuaineet ja tarvikeet
*Näpsy
*sappisaippua, pala
*Erisan pesuneste
*Elokuu hienopesuneste
*Bodyn jatkopala
*Myllymuksut iso vaippapussi
*Omama liivinsuojat
 
Kannattaa liittyä Kestovaippayhdistyksen jäseneksi, jos aiot hankkia kotimaisia kestovaippoja tai ulkomaiset vaipat suomalaiselta jälleenmyyjältä. Vuosimaksu on vain 10 euroa ja sen saa nopeasti takaisin erilaisina jäsenetuina. Varaudu kuitenkin odottelemaan jäsenkorttia tovi, omaani olen odottanut jo yli kuukauden.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti