Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 24. maaliskuuta 2011

Vaipatusta

Päätin kokeilla kestovaippailua, vaikka suhtauduinkin moiseen sähläykseen etukäteen suurella varauksella. Yritin ensin taitelluilla harsoilla ja BabyStylesta hankituilla edullisilla kotimaisilla taskuvaipoilla. Ei onnistunut, tuli vain paha mieli. Vaippa ei istunut reisien ympäriltä ja oli liian leveä haarasta. Pissat lirisivät läpi ja vaatteita sai vaihtaa monta kertaa päivässä. Kokeilin myös ommella lisäimuja itse pellava- ja froteepyyhkeistä ja käyttää taiteltua harsoa vaippakuoren kanssa. Ei vieläkään onnistunut, vaippa vain paisui naurettavan kokoiseksi paketiksi. En kuitenkaan kehdannut tuomita touhua epäonnistuneeksi kokeilematta muitakin malleja. Lukemani perusteella vaippojen istuvuus ja eri mallien sopivuus on aika yksilöllistä. Kestovaipat ovat kotimaassa sikakalliita. Tilasin siksi testivaipoista osan Briteistä. Yhdenkoon Fuzzi Bunz -vaipat ostin Pikkuväen kevätmarkkinoilta reilulla alennuksella, Kushiesin AIO -vaipan hankin saman tapahtuman kirpparilta ja Bumgeniuksen V3 -vaipan käytettynä kaverilta.

Testissä ovat olleet yhdenkoon vaipoista Fuzzi Bunzin taskuvaippa, Bumgeniuksen V3 tasku tarroilla ja V4 tasku neppareilla sekä Itti Bitti Tutto snap in one.  Lisäksi kokeilussa olivat Itti Bitti d´lish snap in one medium, Fuzzi Bunz perfect size medium sekä äitiyspakkauksessa mukana ollut Kushies all in one vaippa, painosuositus 4-10 kg.

Yhdenkoon taskuvaipoista Bumgenius on Fuzzi Bunzia vähän mukavampi käyttää, koska se istuu ilman kuminauhojen kanssa sähläämistä. FB:ssa on säädettävät lahkeensuukuminauhat, jotka periaatteessa pitäisi aina löysätä pesun ajaksi. Muuta eroa noissa yhdenkoon taskuissa en ole huomannut. Nepparikiinnitys on mielestäni mukavampi kuin tarra. Suosikeikseni testatuista nousivat Itti Bittin snap in one -vaipat. Niissä on neppareilla kiinnitettävät imut, joten toisin kuin taskuvaipoissa, samaa kuorta voi yleensä käyttää ueamman kerran peräkkäin. Yhdenkoon Bitti Tutto on vuotanut kerran haarasta, d´lish ei kertaakaan. D´lish on myös ihanan pikkuruinen verrattuna taskuvaippoihin. Kushies -vaippa oli kokeilluista ainoa josta en tykännyt. Vaippa on tönkkö, eikä sitä saa reisistä istuvaksi mitenkään. All in one -vaippana se kuivuu ikuisuuden, mutta ei sitten kuitenkaan ime hyvin. Jos näistä kokeilluista pitäisi valita yksi, se olisi Bitti Tutto, koska sama vaippa menee todennäköisesti koko vaippaiän, pyykkiä tulee vähemmän kuin yhdenkoon taskuvaipoista ja vaippoja ei tarvitse ostaa ihan yhtä montaa kuin taskuja käytäessä. Riittää kun hankkii tarpeellisen määrän vaihtoimuja ja muutaman kuoren.

Kestovaipat ovat tosi kauniita. Enpä olisi uskonut, että vaipanvaihdosta voi tulla hyvälle mielelle, mutta kyllä vaan voi. Ihan kokonaan meillä ei kuitenkaan kestoilla, koska avomies ei oikein lämpene asialle. Lisäksi aamuisin saalistetaan ensin päivän kakka kertavaippaan ennen kestoihin siirtymistä. Tänään saapui Tots Botsin yhdenkoon easy fit -vaippa. Kokeilen sen, mutta todennäköisesti laitan koht´sillään lisätilaukseen pari Bitti Tuttoa ja d´lishiä sekä lisäimusettejä.

Kuvassa kukalliset Fuzzi Bunz perfect size vaipat, violetti yhdenkoon Fuzzi Bunz, vaalea Bumgenius V4, keltainen Bumgenius V3, musta Itti Bitti d´lish ja ruskea Bitti Tutto. 


Lisäys: Kestovaippainfosta saa vaippatietoa helposti yhdestä paikasta. Kestovaippakaupoista mainittakoon Funky Monkey Pants, joka palvelee todella ihanasti. Olen saanut Emmalta kaikkiin kysymyksiini nopeat ja ystävälliset vastaukset. Suosittelen!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti