Lielahden S -marketissa oli tänään tyhjennysmyynti, kaikki tuotteet oli alennettu puoleen hintaan. Ostin muutaman Myllymuksujen taskuvaipan ja edullisia Rainbow lisäimuja kokeeksi. Nuo saanee helposti kierrätettyä, jos eivät meillä toimi. Muutkin ostokset keräsin lähinnä hoitotarvike- ja lastenruokahyllystä. Jonotimme kassalle kolme tuntia, jäi sitten tanssitkin tältä päivältä väliin. En kyllä lähde enää minkään ilman pikkuneidin eväitä. Parin tunnin jonotuksen jälkeen aloin tuskissani odotella milloin nälkäkiukku mahtaa alkaa. Äidin iloksi ja onneksi neiti jaksoi kuitenkin koko reissun ilman huoltotaukoja.
Tein uuden vaippatilauksen, suosikit ovat nyt löytyneet. Tilasin viisi Bitti Tuttoa ja viisi lisäimusettiä, kolme Bitti d´lishiä ja kolme lisäimusettiä sekä kolme Joey-Bunz hamppuimua jo käytössä oleviin Fuzzeihin tai Bumgeniuksiin lisäimuiksi, lähinnä yötä ajatellen. Kaupan päälle tulee kaksi Itti Bittin miniboosteria ja Itti Bittin vaippapussi. Hintaa lystille tuli 234 euroa rahteineen. Kotimaassa samat kamat kustantavat 339,10 euroa tai ilman kaupanpäällisiä laskettuna 318,70 euroa. Kaikkia tuotteita ei tosin saa samasta nettikaupasta, joten todellisuudessa päälle tulisi vielä postikuluja noin viiden euron verran. Säästin siis 26,6 tai 31%, miten nyt haluaa ajatella. Boosterit olisin ostanut, jos en olisi saanut ilmaiseksi, mutta en vaippapussia. Mielelläni tukisin kotimaista yrittäjää, jos hinnat olisivat edes suunnilleen samaa luokkaa. Nyt euroni menivät Emmalle Iso-Britanniaan. No niin. Toivotaan, että kaiken tämän hehkutuksen jälkeen paketti vielä tulee perille.
Lisäys: Pakko tulla vielä vinkumaan. Mammat, jotain järkeä käytetyn tavaran hintapyynteihin. Nytkin olisi kaupan Itti Bitti d´lish lisäimusetilla, hintapyynti 21 euroa. Säästöä tulisi huimat 63 senttiä! Pikkuväen kevätmarkkinoilla uusi Fuzzi Bunzin taskuvaippa maksoi 10-15 euroa, kirpparipuolella käytetystä, harmaantuneesta vaipanretaleesta pyydettiin 13 euroa. Voi ihmisen käsi ja kanan aivot.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti