Tänään pilasimme aamumme muskarilla. Muskarissa oli mukavaa, mutta se ei oikein tahtonut sopia aikatauluihimme. Molempia muskarilaisia nukutti kovasti. Laulun ja leikin jälkeen ehdin lopulta lyhentää noin kuukauden kyseistä toimenpidettä odottaneet farkut (kolmet) ja korjata noin kaksi vuotta seitsemän senttimetrin pituisen purkautuneen sauman korjausta vartoilleet ulkohousut. Parempi myöhään. Ikasyriltä saapuneet uudet kankaat ja mummolasta eilen noudetut serkkupojan perintövaatteet ovat kuivumassa ja prinsessan vaatekaappi on inventoitu. Touhukas päivä siis.
Tänään valmistui norsupaita Znok Designin kankaasta. Kangas on tilattu Ottobrelta, muualta en sitä enää mustana löytänytkään. Resori on Tekstiili Fihlistä Sammonkadulta. Housut ompelin jo aikaisemmin Kangastukun jämävelourista. Kaavana niissä on Ottobren Jodhpur. Ymmärsin tuon valehalkion ihan päin prinkkalaa, en saanut ohjeista enkä kuvasta selvää. Menin ja ompelin halkion lärpäkkeen tuohon päälle, vaikka tietysti se tulisi taittaa sisäpuolelle. Noooo....seuraavalla kerralla menee oikein, eikä lopputulos kuitenkaan ihan hullulta näytä. Käyttöön vain.
Apinapaita tuli pesusta. Ompelin sille kaveriksi perusleggarit ihanan pehmeästä, suklaanruskeasta velourista. Kangas on Kangastukusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti