Kulunut viikko on mennyt lähinnä kestovaippojen kanssa tahiessa. Tatsi alkaa löytyä. Itti Bittin Tutto ja d´lish toimivat molemmat. Bumgeniuksen 3.0 aloitti lupaavasti, Fuzzi Bunzit ovat kokeilussa. Eli testaamista riittää taas. Voisin ryhtyä tuotetestaajaksi, tämä on kivaa. Kävin tänään myös Tampereen Napapiirin Pikkuväen kevätmarkkinoilla. Vaippakirppiksen puolelta ei löytynnyt kuin yksi AIO -vaippa ja muutama imu, mutta myyntipuolelta sitäkin enemmän. Näistä tuonnempana lisää.
Tänään saumuroin kummipojalle Ottobren Orava -housut ja Stripe&Robot -paidan (nuo ovat kaavojen nimiä, jos joku ihmettelee). Poistin housuista kaikki yksityiskohdat, etutaskut ja sivukaitaleen. Simppeliä leikki-ikäisen pojan trikoohousujen kaava Ottobrelta ei löytynyt ollenkaan, outoa. Simo -housuista sain vinkin Ottobren asiakaspalvelusta, mutta ne ovat mielestäni liian leveät, enkä tykännyt kuminauhavyötäröstä. Lisäksi kokokin tuntui olevan pielessä, molemmissa oli lahkeissa resorit, silti Simon lahje oli 7 cm pidempi. Kankaana on Triteksistä hankittu peikkojoustofrotee, myös resori on Triteksistä. Joustofroteeta on inhottava ommella, singleykin käyttäytyy minusta mukavammin. Saumurin terä ei tahdo viedä froteeta kunnolla, vaikka muita kankaita kyllä leikkaa. Voisihan tuota silti käydä teroituttamassa, jos vaikka helpottaisi. Yhteen nuppineulaan tunnustan kyllä leikanneeni. Jätin viimeistelytikkaukset vielä tekemättä, ensin pitää sovittaa. Toivottavasti pian!
Edit: Saumurini yläterä on nyt teroitettavana, se oli tylsynyt. Vika oli siis terässä, ei kankaassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti