Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Ompeluksia

Hankin saumurin pari viikkoa sitten. Ompeluhommia on rajoittanut lähinnä sopivien kankaiden puute. Aloittelin edullisilla Eurokankaasta, Triteksistä ja Nokian kauppahuoneelta hankituilla trikoilla. Ensi viikolla kankaita on tulossa Ikasyristä ja Metsolasta. Lisäksi kävin Kangastukussa rengasmatkalla. En osannut oikein netin kuvista päättää mitä väriä ja paksuutta haluaisin ostaa. Nyt kankaat on hipelöity ja jatkossa voin hoitaa ostokset netin kautta. Kangastukussa on tarjolla hyvä valikoima yksivärisiä veloureita ja resoreita edullisesti.

Triteksissä myydään Nanson palakankaita ja pakanloppuja. Nanson mustassa kankaassa on ihanan satumaiset kuviot, yksisarvisia ja kaikkea. Resori on muistaakseni myös Triteksistä. Paidan ja haaremihousujen kaavat löytyvät lehdestä Ottobre 1/2011.


Merirosvohenkiset Anis -housut ja Kamomilla -paita, Ottobre 1/2010. Resorit Triteksistä ja muut kankaat Eurokankaan palalaareista. Paitaa on käytetty kerran, mutta kangas on jo kahdessa pesussa haalistunut nukkavieruksi. Raitatrikoo sen sijaan yllätti hyvällä laadullaan. Näiden helppojen housujen kanssa mokasin ainakin kolmasti ja kuminauhastakin tuli ensin liian kireä. Ei pitäisi väsyneenä yrittää tehdä mitään.


Tässäpä on Tinttu.com:sta tilatut Olopolot kokoa 50/56 cm. Seuraava koko on niin suuri, että housut voi ottaa käyttöön ehkä syksyllä. Tilasin sitten nämä pienemmät, joissa mitta on oikea, mutta kuminauha kiristi masua ikävästi, eikä housuja voinut pitää. Vaihdoin kuminauhan. Kummari oli tikattu kiinni tasosaumurilla koko matkalta, ratkomisessa meni hyvä tovi. Mainittakoon, että olin kovin pettynyt, kun Tintusta ei vastattu mitään asialliseen tiedusteluuni vaatteen rakenteesta.


Housut ja body, kaavat Ottobre 5/2006. Muokkasin hieman housuja, lisäsin resorit ja lyhensin vastaavasti lahjetta. Resorit ovat pitkät, jotta vaatteella olisi pitkä käyttöaika. Kangas Nokian Kauppahuoneen poistokorista, resorit Triteks.


Mokasin bodyn neppareiden kanssa. Kangas repesi, joten bodysta tuli lopulta paita. Puolipotkareiden kaava Ottobre 5/2006. Potkarit ovat kokoa 68 cm, vielä liian pitkät.


Leggarit, valekietaisupaita ja puolipotkarit Ottobren vauvan perusvaatteiden kaavoilla. Ottobre ei jatkossa enää tee vauvojen kaavapusseja, joten nyt kannattaa toimia, jos haluaa nuo kaavat itselleen. Mallit sopivat aloittelijalle ja mitoitus on kohdallaan. Sain kaavat kaupan päälle, kun tilasin useampiaa lehtiä. Kyselin myös tamperelaisen jälleenmyyjän perään. Heillä ei kuulemma ole aikaa etsiä jälleenmyyjiä kaavoilleen. Kukkatrikoo on Eurokankaan palalaarista ja musta joustofrotee Triteksistä.


Sain tänään valmiiksi kaksi viimeistä liivimekkoa, yhden kukallisesta mustasta sametista ja toisen Amy Butlerin violetista puuvillakankaasta. Kuvassa mukana kaikki liivarit, koot 56-80 cm. Kankaat ovat Eurokankaasta, punaiset nepparit Merlettosta, samoin päällystettävät napit. Kaikki napit ovat Prymin valmistamia. Kaava on mukailtu Marakattimarssin kierrätysliivarista.

1 kommentti:

  1. Kangastukun veloureista: Harmaasta lähti hulluna nukkaa, kaikki muut kankaat ovat nyt sitä täynnä. Lisäksi kankaan pinta menetti kiiltonsa ja pehmeytensä pesussa. Punaisesta velourista lähti nukkaa aivan hirveät määrät. Muut kankaat olivat hyviä, mutta harmittaa että juuri ne suosikkivärit aiheuttivat pettymyksen. Höh.

    VastaaPoista