Kastetilaisuus pidettiin Aleksanterin kirkon kryptassa. Vieraita oli noin 20. Tälle määrälle pieni ja intiimi alasali toimi mielestäni mainiosti. Kryptassa on tiloiltaan pieni, mutta varustelultaan suuri keittiö, jossa on mm. kaksi isoa jääkaappia ja pakastin. Kahvinkeittiminä on kaksi tuplamokkamasteria. Kahvi- ja teeastiastot, kaikki ottimet ja jonkin verran tarjoilulautasia löytyy kaapeista. Isommille kakuille pitää varata omat tarjoiluastiat. Seurakunnalta voi lainata valkoisia pöytäliinoja hintaan 6 euroa/likaantunut. Emme vaihtaneet kahvittelupöytiin valkoisia liinoja, niissä olleet pellavakaitaliinat olivat mielestäni tarpeeksi juhlavat. Tarkoitus oli ottaa mukaan omat pöytäliinat tarjoilupöytään, mutta en missään vaiheessa ehtinyt silittää niitä. Käytimme omaa kynttilää, päänkuivausliinaa ja kastemaljaa, mutta nekin kaikki olisi saanut lainaksi. Kukat tilasin vaunulenkillä Ilves-Kukasta Itsenäsyydenkadulta. Mitään ohjeita en osannut tekijälle antaa. Parilla kympillä sain kuitenkin kivan näköisen kimpun, joka ilahdutti kotonakin vielä lähes viikon ajan.
Kastepöytä |
Kakkujen koristelu jätettiin aamuun. Heräsin klo 9, aikaisemmin en jaksanut nousta yöhön venyneen voikkarikakkujen täytön vuoksi. Sain kyllä voileipäkakut koristeltua, mutta hiuksiani en ehtinyt laittaa, en myöskään meikata. Pikkusisko onneksi täytti ja koristeli täytekakut. Lähtötohinoissa jäin vielä tunikan helman lenkistä kiinni kenkäkaapin nuppiin...mummo pääsi ompeluhommiin.
Kastetilaisuus alkoi klo 14, mutta pääsimme tilaan vasta klo 13 edellisen varauksen takia. Tilan käyttö oli ilmaista viiden ensimmäisen tunnin ajan. Tunti paikkojen järjestelyyn ja päivänsankarin valmisteluun oli liian lyhyt aika, ainakin meille. Kannattaa varata pari tuntia, hössötys vähenee. Kaikkea ei myöskään kannata yrittää tehdä itse. Minä yritin. Voimat eivät loppuneet, mutta aika kylläkin. Onneksi olin tajunnut että tarvitsemme kahvinkeittäjän tilaisuuteen. Ja ihana kylmäkkö meillä olikin - tarjottavat ilmestyivät pöytään nätisti aseteltuina ja kahvia oli koko ajan tarjolla. Koristelematta jääneet muffinssitkin hän ehti viimeistellä. Suosittelen lämpimästi vastaavaa menettelyä.
En muuten ollut ikinä kuullutkaan, ettei kastevettä saa kaataa viemäriin. Tuntui aika oudolta ajatukselta. Pienen painostuksen alla pakkasin sitten veden tuttipulloon ja kävin kaatamassa kotipihaan koivun juurelle.
----
Kastetilaisuuden tarjottavat
*Kinkku-fetahyrrät ja jauheliha-emmentalhyrrät
*Rieskarullat kylmäsavulohesta ja kylmäsavuhärästä (myös gluteeniton)
*Rieskamakit tonnikalasta (myös gluteeniton)
*Lihaisa voileipäkakku (gluteeniton)
*Täytekakku pähkinäsuklaatäytteellä (gluteeniton)
*Täytekakku suklaatäytteillä, valkosuklaa ja maitosuklaa (gluteeniton)
*Suklaamuffinssit (gluteeniton)
*Murotaikinapikkuleivät (myös gluteeniton), neljä eri makua
*Kahvi, tee, mehu
----
Hyrrät n. 20 kpl
2 dl vettä
2/3 tl suolaa
3 rkl (oliivi)öljyä
5 dl jauhoja
1 pss kuivahiivaa
Tee hiivataikina. Jos taikina tuntuu kovin löysältä, lisää hieman jauhoja. Jos taikina jää liian löysäksi, sen rullaaminen on hankalaa. Anna kohota 30 min. Kaulitse isoksi ohueksi levyksi, kuin tekisit pizzaa. Täytä ja rullaa heti kääretortun tapaan. Leikkaa rullasta 2 cm leveitä paloja. Nosta suoraan leivinpaperin päälle tai pullavuokiin. Paista 225 asteessa keskitasolla 15-18 min.
Feta-kinkkutäyte
1 prk tomaattipyrettä
1 pss kinkkusuikaleita
1 pieni tai 1/2 isosta sipulista, kuullota
100 g fetaa murustettuna
Jauhelihatäyte
1 prk tomaattipyrettä
400 g kypsää jauhelihaa
mausteita oman maun mukaan, esim. paprika, jauhelihamauste, Italian yrtit, pippurisekoitus
1 pieni sipuli tai 1/2 isosta, kuullota
100 g emmentaljuustoa (sinileima) raasteena
Gluteeniton kakkupohja, iso
6 munaa
2 dl sokeria
1,5 dl glut.jauhoseosta
1 dl perunajauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
Meidän kakuissa oli suklainen pohja, taikinaan lisätään 3 rkl kaakaojauhoa ja jauho-perunajauhoseoksesta vähennetään sama määrä. Valmistetaan kuten tavallinen kakkupohja. Paistetaan 175 asteteessa 40 min. Vuuan jauhottamiseen voi käyttää joko gluteenitonta korppujauhoa tai gluteenitonta jauhoseosta. Maussa ei huomaa mitään eroa tavalliseen kakkupohjaan. Ohjeen sain ystävältäni. Kokeilin ensin Semperin ohjeella ja epäonnistuin surkeasti. Ilmeisesti perunajauhon lisäys on jutun juju.
Täytteiden ohjeet nappasin Kinuskikisan blogista. Toiseen kakkuun tuli pähkinäsuklaatäyte ja Nutella, toiseen maitosuklaa- ja valkosuklaatäytteet sekä ohut kerros Lemon curd -sitruunatahnaa molempien täytekerrosten alle. Mahtavia yhdistelmiä molemmat. Sitruunatahna on ilmeisesti muodissa, sitä saa meidän lähikaupastammekin.
Täytteiden ohjeet nappasin Kinuskikisan blogista. Toiseen kakkuun tuli pähkinäsuklaatäyte ja Nutella, toiseen maitosuklaa- ja valkosuklaatäytteet sekä ohut kerros Lemon curd -sitruunatahnaa molempien täytekerrosten alle. Mahtavia yhdistelmiä molemmat. Sitruunatahna on ilmeisesti muodissa, sitä saa meidän lähikaupastammekin.
Marsipaanikoristeita on helppo tehdä |
Yllä yksi kakunkoristeista. Aikaisempaa kokemusta marsipaanin työstämisestä minulla ei ole. Marsipaani on kuin muovailuvahaa, se notkistetaan ja sitten vain muotoilemaan. Kertakäyttöhanskat tarvitaan sormenjälkien välttämiseksi. Erilaiset muotoilutyökalut helpottavat työstämistä. Paremman puutteessa apua saa nuppineulasta ja hammastikusta. Välineiden ja alustan tulee olla kuivia ja puhtaita. Tein myös nimikyltin kaulimalla valkoisesta marsipaanista. Tekstin kirjoitin mustalla elintarvikeväritussilla, joita myy Ullanunelma. Marsipaanin pinnan tulee olla kuiva kirjoittaessa, muuten teksti leviää. Kuivuminen voi kestää useampia vuorokausia. Helppoja marsipaanikoristeita saa kaulitusta marsipaanista yhdistelemällä erivärisiä ja -kokoisia piparimuotilla otettuja kuvioita.
Murotaikina kaulittaviin pikkuleipiin
12 dl jauhoja
4 dl sokeria
500 g voita
1 muna
Tämä on valtava määrä taikinaa! Sen voi jakaa useampaan osaan ja tehdä erimakuisia keksejä. Keksien määrä riippuu muotin koosta, mutta taikinasta tulee yhteensä noin 80-100 keksiä. Kokeilin neljää eri taikinaa. Kinuskikissan taikinaa, Kotiruoka -kirjan tavallista murotaikinaa ja kaaviloitavien pikkuleipien taikinaa sekä tätä, jonka löysin Tasty Cake -blogista. Tällä taikinalla saa kauniita ja tarkkarajaisia pikkuleipiä, koska taikinassa ei ole lainkaan leivinjauhetta. Nämä sopivat siis hienosti koristeltaviksi esim. pikeerillä. Ajatuksena oli pursotella lapsen nimi pikeerillä kekseihin, mutta se jäi ajan puutten takia tekemättä.
1/4 taikinaan mauksi voi lisätä lisätä esim. jokin näistä:
*1 dl kookosjauhetta
*1 dl suklaarouhetta
*1/2 sitruunan tai appelsiinin kuori hienona raasteena
*1 dl Wiener nougat crushia
*3 rkl kaakaojauhetta
*1 tl kanelia tai kaardemummaa
*1 dl mantelijauhetta
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna taikinaan koko ajan vatkaten. Sekoittele jauhot taikinaan, älä vaivaa. Lisää lopuksi valitsemasi mausteet. Kääri taikina kelmuun tai leivinpaperiin ja laita jääkaappiin hieman jähmettymään. Taikina kyllä säilyy jääkaapissa monta päivää, itse tein takinat 2 päivää ennen leipomista. Ota muotilla keksejä. Paista 200 astessa noin 8 min. Keksejä täytyy vahtia paistamisen aikana, niiden ei kuulu saada juurikaan väriä.
Lihaisa voileipäkakku
2 pkt paahtoleipää tai gluteenitonta paahtoleipää tai gluteenitonta vuokaleipää
Täyte 1:
200 g maksapasteijaa purkissa
1 iso tai 2 pientä maustekurkkua
loraus kermaa/maitoa/kermaviiliä maksapasteijan notkistamiseen, jos tarpeen
Täyte 2:
200 g palvikinkkua
1 punainen paprika
100 g emmentaljuustoa raasteena (sinileima)
1,5 dl kermaviiliä
1 tl sinappia
Kostutukseen 2 dl kädenlämpöistä kasvislientä (tarkista että liemikuutio on gluteeniton).
Kuorrutukseen maustamatonta tuorejuustoa (tarkasta että on gluteeniton) n.200-300 g, lisäksi notkistamiseen hieman ranskankermaa/maitoa/kermaviiliä. Koristeluun esim. juustoraastetta, salamia, kinkkua, kirsikkatomaatteja, kurkkua, persiljaa.
Tein tällä ohjeella gluteenittoman voileipäkakun. Leivoin yhden gluteenittoman vuokaleivän Semperin ohjeella ja leikkasin sen kolmeen osaan vaakasuunnassa. Täytteitä tarvitaan tällaiseen pieneen kakkuun vain puolet ohjeen määrästä. Itsetehty leipä oli hyvänmakuinen, mutta ei juurikaan imenyt nestettä ja jäi kivikovaksi kostutusyrityksistä huolimatta. Ensi kerralla käytän valmista gluteenitonta leipää. Käytin kuorrutukseen maustamatonta Viola -tuorejuustoa kermaviilillä notkistettuna. Kuorrutteen levitys oli helppoa lastalla. Koristelin sivut juustoraasteella, mikä olikin yllättävän haastavaa. Lisäksi raaste kuivui jääkaapissa, vaikka koristelu tehtiin vasta aamulla. En suosittele. Voileipäkakun ohje on mukailtu Anna-Maija Tantun toimittamasta kirjasta Hyvää ruokahalua: Kotikokin parhaat leivontaohjeet.
Kinkku-salamivoileipäkakun ohjetta muokkasin sen verran, että Cantadoun sijasta käytin Viola Afrikan paprika -tuorejuustoa.
Kinkku-salamivoileipäkakun ohjetta muokkasin sen verran, että Cantadoun sijasta käytin Viola Afrikan paprika -tuorejuustoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti