Viimeinkin raaskin tilata yhdet yoga pantsit Me&I:lta Seelalle. Hieman turhan tyyriitä collegehousuja minun mielestäni, varsinkin kun värivaihtoehdot olivat tummanruskea ja vihreä, eli ei aivan mieluisimmat. Käytettyjen hinnat ovat kuitenkin pilvissä, joten uudet ruskeat sitten tilasin. Housut hankin kaavoiksi, mitäpä sitä kiistämään. Olen saanut kyseiset housut piirrettyinä jo aikaisemmin kahdesti, mutta kummastakaan ei oikein tyydyttävää kaavaa syntynyt. Koon 86/92 cm housut ovat vielä turhan pussittavat. Piirsin niistä kaavat, ja lyhensin kokoa 86 cm varten 4 cm lahkeen pituudesta. Muut mitat jätin ennalleen. Ihan pakko oli saada heti käyttöön yhdet, vaikka housuja on kaappi täynnä. Housut on tehty kahdesta kappaleesta, sivusaumoja ei siis ole. Kankaaksi tarttui käteen Triteksin ihana joustava neulos. Sävynä tuo vadelmanpunainen osoittautui kuitenkin hankalaksi, mikään pinkeistä tai punaisista resoreista ei ollut sopiva. Reippaasti eriväristen resoreiden idea jäi mieleen yhdestä näkemästäni Anna-Elina Kaikkosen luomuksesta, ja päätin kokeilla sitä. Aitoja Anna-Elinan ompeluksia voi hankkia Ommeltujen vaatteiden kirppikseltä ja on Verson Puodilla oma FB -sivukin. Jälleen olen tyytyväinen pöksyihin, valitettavasti malli ei ollut tänänkään oikein poseeraustuulella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti