Sivun näyttöjä yhteensä

maanantai 9. heinäkuuta 2012

Tunnelmia ekopistepilotista

Meillä kerätään muovia. Lähellämme on kaksi ekopistettä. Pääsääntöisesti käytämme Prisman pistettä, mutta muoveja viedessä Citymarketin pistettä. Aloimme kerätä pakkausmuovia heti, kun pilotti alkoi. Muovijätteen keräyksen ansiosta jäteastiamme tyhjennetään nyt kerran kuussa, aikaisemmin kerran kahdessa viikossa. Pilottia kuulemma jatketaan, mutta vielä ei tiedetä kuinka kauan. Muovia tutkiva yritys ei myöskään ole keksinyt vielä yhtään tuotetta, jota voitaisiin keräysmuovista valmistaa, joten se käytetään energiaksi.

Näin lajittelijan näkökulmasta muovin pesu ei ole pulmallista, pesen pakkaukset käsitiskiä pestessäni viimeisenä. Mutta se kuivaaminen ja säilyttäminen. Keittiössä pitäisi olla melkeinpä oma kuivauskaappi muoville, ja tietenkin oma laatikko sekä likaiselle että puhtaalle muoville. Hankalaa ja tilaavievää, joten en oikein tiedä, jaksaisinko tätä pidemmän päälle. Jos haluaa keittiön olevan siisti ja fiksun näköinen, saa nähdä aika paljon vaivaa. Tai ehkä pitäisi pestä muovit kodinhoitohuoneessa? Sitähän meillä ei toki vielä ole. Talviaikaan vaatimus muovin kuivaamisesta tuntui myös aika hassulta, keräyslaatikoihin kun sataa lumi sisään.

Lisätietoa Ekopistepilotista täällä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti