Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 4. helmikuuta 2012

Hurahdus ja popohankintoja

Nyt kun vaippainnostus on aika lailla lopahtanut, piti kehittää uusi addiktio. Se kehittyi Me&I:n haalareihin ja on erittäin vakavaa laatua. Kyseessähän on ruotsalainen vaatemerkki, jota syksyisessä postauksessa moitin kalliiksi ja laadultaan vähintääkin vaihtelevaksi. Edelleen olen samaa mieltä, mutta se ei ole estänyt hurahtamasta miikkarivaatteisiin. Tämän addiktion kanssa saakin olla tarkkana, sillä haalareista pyydetään nettikirppiksillä 25-100 euroa mallista riippuen. Oma ehdoton kipurajani on 60 euroa uusista haalareista, hyväkuntoisista käytetyistä 40 euroa. Suosikkini ovat mustat sienihaalarit ja velouriset pilvihaalarit. Uuden malliston pilvihaalareita meillä on kahta kokoa ja toiset beiget siilit (ei siis siilet, kuten jotkut sanaa vääntävät!) ovat matkalla. Kyllä, olen sekaisin.

Seelan miikkarihaalarit.

Nyt pikkuneiti viilettää jo menemään niin kovaa vauhtia, ettei perässä tahdo pysyä. Kenkäasia on siis käynyt entistä ajankohtaisemmaksi. Prismassa oli ilmeisesti syksyn malliston Eccon ensiaskelkenkiä puoleen hintaan - ja mulle kelpas. Ostin sekä kevääksi että kesäksi kengät, kokoa 21 ja 22. Toisina kevätkenkinä ovat Villiankan -40% alesta hankitut RAP:n nahkalenkkarit. Talveksi hamstrasin Prismasta alehintaiset, ihanat Pionin pitkävartiset nahkaiset maiharit. Toivotaan että kokoarvaus osuu kohdalleen.

Eccot edessä, RAP:t keskellä, Pionin maiharit takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti