Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 23. syyskuuta 2011

Väkästelyjä ja vähämielisyyttä

Yritin vähän jotakin saada aikaiseksi saumurin kanssa, huh, ehkä ei olisi kannattanut. Pitäisi olla ns. omaa aikaa, että saisi rauhassa levittää kaikki vaaralliset välineensä, kuten sakset ja nuppineulat sekä nepparit, ja keskenään huutaa typerälle saumurille joka ei ikinä testitilkkuun tee hyppytikkiä tai lankalenkkejä, mutta varsinaiseen kappaleeseen tietysti. Pitäisi varmaan ostaa uusi saumuri. Tuo meikäläisen "löytö" ei kyllä vie joustofroteeta tai oikeastaan mitään muutakaan kangasta, paitsi collegea ja interlockia, vaikka terät on teroitettu ja neulat vaihtuvat tiuhaan. Kaikki venyvämmät ja ohuemmat materiaalit tuottavat vain harmaita hiuksia.

Meille ei ole tulossa perheenlisäystä, eikä sellaista ole edes suunnitteilla. Alla on kuitenkin kuva nb- ja s -koon vaipoista, joita olen säästänyt tai haalinut meille valmiiksi pienenä. Imse Vimsen flenelletteja olen hankkinut euron kappalehintaan, "maltilliset" 30 kpl. Myös äitiyspakkauksessa jaeuttuja Imse Vimsen NB -kuoria on enemmän kuin tarpeeksi, olisiko noin kymmenen. Ekovaipan poistomyynnistä ostin lisäksi XS-M -koon Thirsties -kuoria ja S -koon Fuzzeja. Vielä on muutama pieni Muumi -kuori, pari settiä 2011 äitiyspakkauksen vaippoja, yksi Cuddlen pikkuvaippa ja tänään ostettuna pari S-koon Imsen kuorta. Vaippalasta on tulossa XS -kokoisia BumGeniuksen AIO-vaippoja. Kuvassa olevat S -koon Myllymuksujen taskut ovat vasta nyt Seelalle sopivia. Kilosuositus on niissä ihan päin pusikkoa. Kumpparit ovat vieläkin tosi löysät reisistä, ei ihme että falskasivat viisikiloisella rimpulakintulla.

Varastoni pieniä vaippoja.

Tänään ompelin Imsen flanelletteihin muutamia pieniä lisäimuja bambujoustiksen jämistä, joustista on kaksi kerrosta ja peppua vasten imussa on musta Coolmax. Joku kuivaliinaviritys noihin pitää tehdä, jos ne joskus käyttöönotetaan. Imut ovat rumia, mutta luullakseni ihan toimivia. Minulla on muutenkin paha tapa ostella vahingossa märkäpintaisia vaippoja. Kuten nyt esimerkiksi ne tämän vuoden äitiyspakkauksen vaipat, Tots Botsin easyfitit ja Swadllebeesin Econappit. Kaikki hyviä vaippoja, mutta tarvitsevat kuivaliinan. Muksujen kuivaliinoja olen nyt kokeillut. Ne ovat ihan hoopon mallisia, tai sitten en osaa niitä käyttää. Leikkasin fleecestä muutaman TSI -kuivaliinan kokeiluun. Ohut fleecepala on ihan tähän tarkoitukseen Eurokankaasta ostettu, leikkely on vain jäänyt. Taidan leikellä samalla pienempiä kuivaliinoja Imsen flanelletteihinkin.

TSI -kuivaliinoja ja muutama kuivapintainen lisäimu flanelletteihin.

Hilivinksiksen K-neppi AIO on hyvä vaippa. Onnistuin kuitenkin huutamaan Huutiksesta vaipan, jossa ei ollut mukana pientä Tuuma-imua ja Tiima-imun pinta oli bambua. Äyh. Ensin ajattelin, että laitan vaipan saman tien kiertoon, mutta päädyin nyt kuitenkin saumuroimaan tiiman pintaan mustan coolmaxin ja ompelemaan tuuman korvikkeen itse. Materiaalina Tuumassa on kolminkertainen Myllymuksujen bambupuuvillafleece ja nepit ovat KAM -neppejä. Coolmax on Kangastukun löytölaarista. Oikeassa ylänurkassa Tiimassa on kauneusvirhe, kuten kuvasta näkyy. Coolmaxin ompeleminen ei ole mukavaa, vaikka tikkasinkin sen reunoilta kiinni ompelukoneella ennen saumuroimista. Sinne meni jälleenmyyntiarvo, mutta nyt vaippaa voi käyttää. 


Eurokankaasta löytyi palana yllättävän hyvälaatuista, paksua valkoista joustofroteeta. Ompelin siitä kuivaliinaneulospintaisia lisäimuja, joita on tarkoitus käyttää edellämainittujen märkäpintaisten vaippojen kanssa. Kokonsa puolesta ne mahtuvat flanelletenkin sisään. Osaan laitoin yhden kerroksen jossain tilapäisessä mielenhäiriössä hankkimaani Metsolan raidallista joustofroteeta. Se on ihan järkyttävän rumaa! Melkein liian rumaa jopa imumateriaaliksi, puolet imuista teinkin täysvalkoisina. Jämäpaloista ompelin vielä kaksi lisäimua Itti Bitti d´lish -vaippaan. Lisäimuja uupuu vielä muutama.

Joustofroteeimuja kuivaliinapinnalla.
Ittin lisäimut, toinen kiinnitettynä vaippaan.
Kaikista väkästelyistä tuli nyt silmiäsärkevän rumia. Ne ovat vain imuja, mutta silti. Yök. Mitähän ihmettä tekisin tuosta susirumasta joustofroteesta, sitä kun on metri. Minulla on lisäksi kauheaa tenceliä mustana ja tiilenpunaisena yhteensä noin kolme metriä. Pitänee kokeilla imeekö se nestettä ollenkaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti